Tänään TV:ssä leffafanien parhaaksi äänestämä elokuva – monien mielestä typerin elokuvasuomennos

Rita Hayworth – avain pakoon (K16) – MTV3

 Maikkari esittää perjantaina kaikkien aikojen parhaan elokuvan – ainakin Internet Movie Database -elokuvatietokannan käyttäjien mielestä.
Rita Hayworth – avain pakoon on äänestetty ensimmäiseksi Imdb:n Top 250 -listalla. Seuraavina listalla ovat Kummisetä -elokuva ja sen jatko-osa.
Vuonna 1994 valmistunut Avain pakoon perustuu Stephen Kingin romaaniin Rita Hayworth ja Shawshankin vankila. Elokuva on kuvattu Ohion osavaltion vankilassa Yhdysvalloissa.
Tarina kertoo nuoresta ja älykkäästä pankkiirista (Tim Robbins) joka tuomitaan kahteen elinkautiseen vankeusrangaistukseen vaimonsa ja tämän rakastajan murhasta.
Rita Hayworth – avain pakoon valmistui Hollywood-mittapuulla perin pienellä budjetilla, noin 25 miljoonalla dollarilla. Elokuva on tuottanut tähän mennessä noin lähes 70 miljoonaa dollaria.
Vuonna 2014 Yle kysyi verkkolukijoiltaan elokuvan nimien hölmöimpiä suomennoksia. Eniten ärsytti juurikin Rita Hayworth – avain pakoon, joka on alkuperäisnimeltään The Shawshank Redemption). Elokuvan nimi harmitti monia erityisesti siksi, että se ”liittyi elokuvan loppuratkaisuun”.
Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone

3 kommenttia

  1. Olihan se, se juliste tavallaan tie… mutta jotain 9+ imdb ranking on silti yläkanttiin musta. Oikeesti 8.2 ja ei maksa mitään, että menee ennen yläkerran kanta-astujia kuunnellessa.

    1. Onneksi sinun mielipiteelläsi on ripulipaskan painoarvo, ja se paska on musta mustaa.

Kommentit suljettu.