Tänään TV:ssä kulttileffa, joka huipentuu 93 auton romutukseen

Puhallettu 60 sekunnissa – Yle Teema Torstai 21.7. klo 21:55
Yle Teema esittää tänään todellisen autonromutuselokuvien legendan.

Vuonna 1974 valmistunut elokuva kertoo autovarkaasta, joka saa tehtäväkseen varastaa 48 tietynmerkkistä autoa.

Tehtävä johtaa elokuvahistorian pisimpään takaa-ajoon ja lopulta 93 auton romutukseen. Elokuvan ohjasi ja käsikirjoitti H.B. ”Toby” Halicki, joka näytteli myös pääsosan ja esitti stunttinsa itse. Toisessa pääosassa on Eleanor eli keltainen vuoden 1973 Ford Mustang.

Puhallettu 60 sekunnissa valmistui pienellä budjetilla ja amatöörivoimin.

Halicki kuoli tapaturmassa elokuvan jatko-osan kuvauksissa vuonna 1989. Elokuvasta julkaistiin suurella rahalla tehty uudelleenfilmatisointi Jerry Bruckheimerin tuottamana vuonna 2000.

Uusintaversio ei kuitenkaan tavoittanut alkuperäisen bensankatkuista hehkua.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone

Yksi kommentti

Kommentit suljettu.