Tänään TV:ssä: Kotimaisessa draamassa loistaa ikoninen lapsitähti – vetäytyi valkokankaalta ja kuoli nuorena

TV1:n päiväleffana nähdään vuonna 1957 valmistunut kotimainen mustavalkoinen elokuva, joka perustuu Mika Waltarin käsikirjoitukseen. Elokuva kertoo orvon karjalaistytön vaiheista evakkomatkalla Helsinkiin.
Pikku Ilona ja hänen karitsansa -elokuvan kuvaukset  lykkääntyivät 15 vuodella jatkosodan takia. Sodan jalkoihin jäänyttä Ilona-tyttöä näytteli Savon satutytöksi kutsuttu Riitta Hämäläinen. Häntä on kutsuttu myös Suomen Shirley Templeksi amerikkalaisen lapsitähti-ikonin mukaan.
Hämäläinen näytteli vielä seuraavana vuonna ilmestyneessä elokuvassa Pieni luutatyttö (1958), jonka jälkeen hän vetäytyi valkokankailta.
Hän meni 21-vuotiaana naimisiin liikemies Jerry Lebbingin kanssa. Hämäläinen kuoli Alankomaissa vuonna 1979 vain 33-vuotiaana. Hänen kuolinsyytä ei saatu selville. Elokuvahistorioitsija Kari Uusitalo kirjoitti suomalaisenelokuvanfestivaali.fi -sivustolla, että Hämäläinen kuoli jossain määrin hämärissä olosuhteissa.
(Suomi 1957, 88 ') O: Jorma Nortimo. N: Riitta Hämäläinen, Siiri Angerkoski, Elsa Turakainen, Sirkka-Liisa Wilén. Mika Waltarin tarinaan perustuva elokuva orvon karjalaistytön vaiheista evakkomatkalla Helsinkiin. Mv. Kuvassa Ilona Tarvainen (Riitta Hämäläinen). Kuva: Oy Suomen Filmiteollisuus (SF) / Yle Kuvapalvelu
Kuvassa Ilona Tarvainen (Riitta Hämäläinen). Kuva: Oy Suomen Filmiteollisuus (SF) / Yle Kuvapalvelu
Pikku Ilona ja hänen karitsansa suunnattiin myös lapsiyleisölle. Ensimmäisessä päätöksessään Valtion elokuvatarkastamo määräsi kuitenkin sen kielletyksi alle 8-vuotiailta.
Ikärajaa alennettiin, kun elokuvan alusta poistettiin äidin kuoleman esittävä jakso. Tästä johtuen elokuvassa on pieni hyppy, kun aiemmissa kuvissa nähtiin äidin juoksevan pihaan ja räjähdys.
Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone