Tänään TV:ssä: Kotimaisen komedian kuvauksista oli muodostua katastrofi – elokuvantekijät ryyppäsivät Pariisissa

Vuonna 1961 valmistunut suomalainen komedia kertoo seurapiirikaunottaresta, jonka menestyskirja pistää puhtia hänen nahjusmaiseen maisterimieheensä- Pääosaa esittää Elina Pohjanpää, joka oli aikansa valovoimaisimpia elokuvakaunottaria.
Aarne Tarkaksen ohjaaman ja käsikirjoittaman elokuvan alkutapahtumat oli sijoitettu Pariisiin.
Lopullisessa elokuvassa Pariisi-jakson pituudeksi tuli lopulta vain kahdeksan minuuttia. Pariisin kuvauksista kehkeytyi tuotantoyhtiölle ”kallis farssi”.
Elonet-sivuston mukaan osan kohtauksista Tarkas oli ajatellut Riemukaareen ja Eiffel-torniin, mutta Riemukaaren kuvausluvan saamisen ilmoitettiin kestävän jopa kolme kuukautta.
”Olimme olleet jo viikon reissussa filmauspaikkoja katsomassa. Todellisuudessa me olimme ryypänneet, sillä minun ei tarvitse Pariisissa etukäteen paikkoja katsastaa.”Tarkas muisteli kuvauksia Seura-lehdelle.
Juttu jatkuu…
Monet kriitikot pitivät elokuvaa tusitavarana, mutta sen yleisömenestys oli selvästi keskitasoa parempi ja tuotto korvasi näin tuottajalleen yhtiön Ranskan-matkaan sijoittamat varat.
”Nahjus ei ole mikään terävä satiiri maamme rahaylimystöstä (mikäpä filmiyhtiö meillä uskaltaisi sellaisen tehdä!), mutta sillä on juuri sen verran kosketusta, sanoisinko elävään elämään, että sen koomillisuus tehoaa”, kirjoitti Martti Savo Kansan Uutisista.
Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone