Tänään TV:ssä kotimainen tulinen kolmiodraama – yksi hahmo aiheutti närkästystä

Sillankorvan emäntä – TV1 keskiviikkona 10.03. klo 13:15

TV1 esittää keskiviikkona vuonna 1953 valmistuneen draamaelokuan Sillankorvan emäntä.

Elokuva kertoo maatilan leskiemännästä (Helena Futtari), joka joutuu tyttärensä  (Elina Pohjanpää) kanssa kamppailemaan samasta miehestä (Helge Herala).

Useissa aikalaisarviossa kiinnitettiin huomiota henkilöhahmoihin ja etenkin Helena Futtarin esittämän Sillankorvan emännän stereotypiaan.

Myös Uuden Suomen Leo Nordberg moittii elokuvaa asenteellisuudesta.

”Suomalaisen maalaistalon emännän on näköjään oltava kivikova, häikäilemätön naishirmu kelvatakseen meikäläiseen näytelmään tai elokuvan päähenkilöksi.”

Sillankorvan emäntä oli ohjaaja Ilmari Unhon viimeinen pitkä elokuva. Ensi-illan jälkeen Suomi-Filmi ilmoitti työsuhteen päättyneeksi

Elokuvassa on nykymittapuulla harvinainen puolidokumentaarinen jakso ravikilpailusta, jossa myöhemmin näyttelijälegendaksi noussut Helge Herala on ohjastajana.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone