Jääkärin morsian (K12) – TV1
Yle TV1 esittää perjantain iltapäivässä Sam Sihvon näytelmään perustuvan Jääkärin morsian -elokuv, joka kertoo Saksassa sotilaskoulutuksensa saaneista suomalaissankareista, jotka sotkeutuvat hämäräperäisen salajuonien verkostoon.
Kieltoa yritettiin purkaa useaan otteeseen, mutta ulkoministeriön mielestä Jääkärin morsiamen kaltaisten elokuvien salliminen voitaisiin tulkita vanhentuneiden ulkopoliittisten asenteiden uudelleen herättämiseksi.
Elokuvatarkastamo vapautti elokuvan vasta vuonna 1986. Samoihin aikoihin vapautuivat myös ulkopoliittisin syin kielletyt Helmikuun manifesti, Isoviha ja Aktivisti.
”1980-luvulla Neuvostoliitto muuttui. Silloin Suomessakin uskallettiin ajatella, että jotkut elokuvatarkastamon ulkopolitiikkaa koskevat päätökset eivät ole ikuisia vaan historiallisia”, Kansallisen audiovisuaalisen instituutin erikoistutkija Jari Sedergren pohti Ylen sivuilla.
Televisiossa Jääkärin morsian esitettiin ensimmäisen kerran 1989, jolloin esitys keräsi 950 000 katsojaa. Kolme vuotta myöhemmin tv-esitys keräsi yli miljoonaa katsojaa.
Katso päivän TV-tarjonta ohjelmaoppaasta.





Aika Neuvosto vastane filmi miten ylipäätään päässy boikotista?
Vuonna 2019 kiellettiin yhteiskunnallisesti epäkorrektina komedian/huumorin keinoin aikanaan tuotettuja teoksia l. ”produktioita”, jotka nyt nostetaan esille Ateneumin vaihtuvassa näyttelyssä kuvaamassa ajankohtansa henkisesti tuomitsevaa atmospherä, tmv…. Uutisointia vuodelta 2050.