Vuonna 2022 ensi-iltanssa saanut kotimainen scifi-leffa Palimpsesti – ohita intro esitetään Yle Teemalla lauantaina klo 21.00. Elokuva löytyy myös Yle Areenasta.
Venetsian elokuvajuhlien rahoittama ja siellä huomiota herättänyt tieteisfilmi kertoo geeniterapiakokeilusta, jossa kaksi vanhusta alkaa nuorentua.
Kyseessä on Hanna Västinsalon ensimmäinen pitkä elokuva. Elokuvan budjetti oli vain 150 000 euroa. Sen rahoitti Venetsian elokuvajuhlien Biennale College Cinema -hanke, ja Suomen elokuvasäätiö tuki levitystä.
Pienestä budjetista huolimatta päärooleissa nähdään nimekkäitä näyttelijöitä, kuten Krista Kosonen, Riitta Havukainen, Leo Sjöman ja Antti Virmavirta.
”Västinsalon esikoisohjaus on vahva näyttö ohjaajan kyvyistä ja jatkoa voi jäädä mielenkiinnolla odottamaan. Sci-fin tai ylipäätään spekulatiivisen fiktion ohjaajia Suomessa ei kasva kuin sieniä sateella. Siksikin Palimpsesti on varsin tervetullut avaus suomalaisella elokuvakentällä”, kirjoitti Film-o-Holicin arvostelija.
Elokuvan tunnuskappaleen Ohita intro esittää Miljoonasade-yhtye.




