Kilroy sen teki – TV1
Lilja Valtosen romaaniin perustuva komedia kertoo muotipiirtäjättärestä, joka perii kartanon. Talviaikaan sijouttuva elokuva sai aikalaiskriitikoilta kiitosta ”pirteydestään” ja ”nasevuudestaan”.
Kilroy teki sen jäi pääosaan esittäneen Lea Joutsenon viimeiseksi elokuvarooliksi.Hän oli ensi-illan aikaan vain 38-vuotias.
Joutseno edusti aikansa modernia naistyyppiä. Hän näytteli naispääosan yhdeksässä elokuvassa vuosina 1941–1948. Uransa loppupuolella hän suomensi muutamia Disney-elokuvia. Hän kuului harvoihin kotimaisiin elokuvatähtiin, joilla ei ollut teatteritaustaa.
Joutseno oli ohjaaja Valentin Vaalan löytö. Hän työskenteli Suomi-Filmin kielenkääntäjänä, kun Vaala kiinnitti hänet Juurakon Huldan (1937) sivuosaan.
Joutsenon elämään mahtui tragedioita. Hän jäi kahdesti leskeksi. Hän menehtyi äkilliseen sairauskohtaukseen 66-vuotiaana vuonna 1977.
Kilroy sen teki-elokuvan käsikirjoituksesta vastasivat ohjaaja Ilmari Unho ja Lea Joutseno. Alkuperäisromaani sijoittuu kesään, mutta käsikirjoittajat siirsivät tapahtumat talviaikaan.
Elokuvan nimi tuli amerikkalaisesta sanonnasta Kilroy was here (suom. Kilroy kävi täällä), jolla viitataan tuntemattomaan tekijään.




