Amazon – Yle Teema Torstai 29.10. klo 21:55
Mika Kaurismäen elokuva Amazon kertoo kahdesta miehestä, jotka lähtevät kaivamaan kultaa Amazonin sademetsistä. Elokuva alkaa siitä, kun leskeksi jäänyt Kari on kahden tyttärensä kanssa Brasiliassa. Kun autorämästä loppuu bensa keskellä sademetsää, alkaa seikkailu.
Elokuvan pääosissa nähdään Kari Väänänen ja Robert Davi, jonka tunnetuimpia elokuvia ovat Die Hard – vain kuolleen ruumiini yli, Zodiac ja 007 ja lupa tappaa. Elokuvan keskeisessä naisroolissa nähdään Rae Dawn Chong, joka nousi maineeseen elokuvista Häivähdys purppuraa (1985) ja Commando (1985).
Amazon oli suomalais-amerikkalainen yhteistuotanto, jonka budjetti oli 15 miljoonan markkaa. Amerikkalaisten toivomuksesta elokuvan kolmituntinen versio lyhennettiin puolitoistatuntiseksi, joka teki tarinasta seikkailupitoisen. Sen ohessa kerrotaan vakavampaa tarinaa Amazonin sademetsien tuhoutumisesta ja alkuperäisväestön ahdingosta.
Kuva: Yle kuvapalvelu.




