Kaikenlaisia vieraita – Yle TV1 tiistaina 7.09. klo 13:10
TV1 esittää tiistaina Toivo Särkän ja Yrjö Nortan ohjaaman komedian Kaikenlaisia vieraita vuodelta 1936.
Elokuva pohjautuu Agapetuksen näytelmään ja sijoittuu kartanoon, jonka kaunis omistajatar Irma Karitie (Ester Toivonen) jättää paikan ulkomaanmatkansa ajaksi siskonpoikansa (Jorma Nortimo) hoitoon.
Vuoden 1934 Miss Eurooppa Ester Toivonen (1914 – 1979) teki ensimmäinen pääroolinsa vuotta aiemmin Syntipukki-elokuvassa.
Toivonen ei edes haaveillut näyttelemisestä, mutta ohjaaja Karu luotti hänen valovoimaansa valkokankaalla, ja syytäkin.
Toivonen teki 1930-luvulla useita päärooleja muissakin komediaelokuvissa. Myös isot elokuvayhtiöt Yhdysvalloissa ja Saksassa kiinnostuivat hänestä, mutta kauneuskuningatar torjui ytimekkäästi filmituottajien kosiskeluyritykset. Kaikkiaan hän näytteli neljässätoista elokuvassa.
Toivonen kuoli keuhkosyöpään 65-vuotiaana.
Tänään TV1:ssä esitettävän Kaikenlaisia vieraita -elokuvan menestys jäi vuoden keskitasoa heikommaksi, mutta alhaisten tuotantokustannusten ansiosta voittoa kertyi rutkasti.
Elokuva sai vaihtelevia arvosanoja. Helsingin Sanomien kriitikolta irtosi kehusanoja.
”Suomen Filmiteollisuuden asiastaan innostuneet elokuvamiehet ovat kuitenkin pystyneet tämän hataran käsikirjoituksen pohjalta luomaan onnistuneen elokuvan. Erikoisen ilonaiheen mielestäni antavat hyvin suoritettu valokuvaus ja ohjauksessa havaittava pyrkimys päästä irti tavanomaisuuksista ja tuoda vähän uutta suomalaisen elokuvan ohjaukseen. Onpa usein turvauduttu n.s. ’trikkeihin’, jotka ovat onnistuneet hyvin. Lähikuvia, jotka elävöittävät elokuvaa, on otettu runsaasti.”
Tässä vielä viisi faktaa elokuvasta.
- Elokuvassa ei ole ristikuvia. Kohtausten ylimenot toteutuvat pyyhkäisyin ja elokuvan lopussa välihimmennyksin.
- Elokuvan ruotsinkielinen nimi, Pigga pensionärer, löytyi Film-Nytt -lehden järjestämän yleisökilpailun avulla.
- Ilmestyessään komediaelokuva kiellettiin lapsilta, nyt se on sallittu lapsille.
- Elokuvassa liikutaan monenlaisilla välineillä, kuten höyryveturi Hr1 n:o 570:lla sekä ruotsalainen liikennevesitaso Junkersilla.
- Tamminiemen kartanon ensimmäisessä kuistinäkymässä heijastuu ikkunasta SF:n merkin peilikuva.




