Suurin voitto – TV1 keskiviikkona 26.08. klo 13:20
Vuonna 1944 valmistuneessa, Hannu Lemisen ohjaamasssa ja käsikirjoittamassa elokuvassa Eino Kaipaisen esittämä nuori lääkäri joutuu selviytymään aiheuttamastaan kolmiodraamasta, jonka muina osapuolina ovat hänen vaimonsa (Sylvi Tapio) ja nuori sairaanhoitaja.
Sairaanhoitajaa esitti Helena Kara, yksi 1930 ja 1940 -lukujen suurimmista filmitähdistä Suomessa. Hän kertoi myöhemmin haastattelussa pitäneensä rooliaan vastenmielisenä.
”Taina Kulon osasta elokuvassa Suurin voitto en pitänyt ollenkaan, niin epäkiitollinen se oli, jollei suorastaan epämiellyttävä”, hän totesi Elokuva-Aitan haastattelussa. (lähde: Elonet)

Vuonna 1945 valmistuneen elokuvan Lappiin suunnitellut ulkokuvaukset eivät sotatilanteen vuoksi toteutuneet. Tapahtumat sijoitettiin nykyaikaan, mutta viittauksia sotaan ei tarinassa.
Elokuvan yleisömenestys oli heikko ja kriitikotkin suhtautuivat siihen penseästi. Helsingin Sanomien Paula Talaskiven mielestä elokuva ei vaikuttanut alkuperäiseltä ja aidolta.
”Katsoja tuntee koko ajan jutun kovin tutuksi, ikään kuin ’ylöslämmitetyksi’ tusinasta samantapaisesta amerikkalaisesta lääkärifilmistä.”
Suurinta voittoa mainostettiin ”Suomen ensimmäisenä lääkärielokuvana” ja arvosteluissa verrattiin muun muassa elokuviin Lääkärin omatunto (1935) ja Sisärengas (1938).




