Tänään TV:ssä kotimainen kohuelokuva – viisikymppinen perheeisä vaihtaa nuorempaan neitiin

Vihaan sinua – rakas – TV1

Kotimaisessa vuonna 1951 valmistuneessa mustavalkoisessa komediassa ratkotaan Karnalan perheen avio-ongelmia, jotka johtuvat isän kamreeri Esa Karnalan (Edvin Laine) viidenkympin villityksestä.

Leena Karnalan (Ansa Ikonen) viettäessä aikaa maaseudulla parantolassa, hänen miehensä ihastuu toimistossa työskentelevään nuoreen neitiin Kirsti Lumioon (Leena Häkinen).

Elokuvan aikaan aviorikos oli melko raskas aihe ja herätti kohua. Elokuva sai kuitenkin hyvän vastaanoton aikalaiskriitikoilta.

”Vihaan sinua – rakas on onniteltava, tervetullut ja jopa esimerkillinen elokuva monessa suhteessa”,kirjoitti Helsingin Sanomien Paula Talaskivi.

Elokuvauutiset-sivusto oli kriittisempi vuonna 2010 julkaistussa arviossaan.

Siitä huolimatta, että Edvin Laine muistetaan parhaiten Tuntemattoman sotilaan (1955) ja Täällä Pohjantähden alla -filmin (1968) kaltaisista mestariteoksista oli hän elokuvaohjaajana hyvin huolimaton. Tuntuu siltä, että Väinö Linna -filmatisointien lisäksi hän jaksoi panostaa vain niihin elokuviin, joissa hän itse näytteli suurta roolia, kuten elokuvassa Vihaan sinua – rakas. Tekninen toteutus ja ohjaus on sujuvaa ja tasaista, mutta harmillisen vähän Laine on saanut käsikirjoituksesta irti, sillä aineksia parempaan olisi ollut.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone