Maa on syntinen laulu (K16) – Yle Teema tiistaina 16.03. klo 21:55
Vuonna 1973 valmistunut draamaelokuva Maa on syntinen laulu perustuu Timo K. Mukan samannimiseen esikoisromaaniin. Rauni Mollbergin ohjaama elokuva kertoo nuoren lappilaistytön Martta Mäkelän raadolllisen kasvutarinan.
Maa on syntinen laulu oli 1970-luvun katsotuin kotimainen elokuva ja se keräsi myös kansainvälistä huomiota voittaessaan Locarnon elokuvafestivaalien erikoispalkinnon.
Ylen sivuilla kerrotaan, että Maa on syntinen laulu herätti valmistumisvuonnaan kohua naturalistisella ihmiskuvauksellaan, rohkealla uskonnollisuuden esittämisellä ja väkevällä lihallisuudellaan. Kriitikot ylistivät, mutta yleisö katsoi sitä lähes pornografisena filminä.
Elokuva on yksi arvostetuimmista suomalaiselokuvista, mutta monelle katsojalle sen rajuus ja synkkyys olivat kuitenkin liikaa. Eniten keskustelua on herättänyt kohtaus, jossa isäntä joutuu paloittelemaan syntymässä olevan vasikan lehmän sikiöön pelastaakseen lehmän hengen. Kuvauksissa leikeltiin oikea vasikka – nykypäivänä tämä ei tulisi kuuloonkaan, mutta 1970-luvun alussa eläinsuojelulaki oli erilainen.
Mollberg käytti suurimmaksi osaksi amatöörinäyttelijöitä. Pääosassa nuorta Marttaa esittää unohtumattomalla tavalla Maritta Viitamäki. (kuvassa). Tampereella syntynyt Viitamäki ei ole pohjoisen tyttöjä, vaikka tekikin Martan roolin niin uskottavasti, että monet pitävät häntä yhä saamelaisena.
Alkuperäisteoksen tehnyt Timo K. Mukka ei ehtinyt nähdä klassikkoromaaninsa elokuvaversiota. Hän kuoli sydänkohtaukseen maaliskuussa 1973, puoli vuotta ennen elokuvan ensi-iltaa.
Ohjaaja Mollberg (1929-2007) on ajankohtainen, sillä hänestä kertova dokumentti Dinosaurus sai ensi-iltansa viime viikolla. Elokuva julkaistiin maanantaina myös Yle Areenassa.




