Tänään TV:ssä: Kotimainen hittikomedia toimi Pamela Tolan läpimurtoelokuvana

AVA esittää lauantaina vuonna 2005 ensi-iltansa saaneen Tyttö sinä olet tähti -elokuvan, jonka ohjasi Dome Karukoski.
Draamakomedia palkittiin Jussi-gaalassa vuoden parhaan kotimaisen elokuvan yleisöäänestyksen voittajana.
Elokuvassa hyväosaisen perheen tytär Nelli (Pamela Tola) haaveilee laulajanurasta, vaikka vanhemmat toivovat hänestä lääkäriä. Kohtaaminen muusikko-dj Sunen (Samuli Vauramo) kanssa muuttaa suunnitelmia. Kriitikkojen suosioonkin päässyt Tyttö sinä olet tähti huomioitiin keväällä 2006 peräti kahdeksalla Jussi-palkintoehdokkuudella.
pamela tola kolmistaan 1
Elokuva oli pääroolia näytelleiden Tolan ja Vauramon läpimurtoelokuva. Tola sai roolistaan ensimmäisen Jussi-ehdokkuuden.
 
Elokuva voitti pohjoismaisen esikoiselokuvan palkinnon Norjan Amanda-elokuvapalkintogaalassa. Kriitikoilta se sai positiivisen vastaanoton.
Suuri osa elokuvan toimivuudesta kuuluu vakuuttaville pääosanäyttelijöille. Viikon virnuiluun olisi kyllä tarvittu jotakin hieman ainutlaatuisempaa, mutta kyllä Karukosken valoisa nuortenelokuva ainakin loppupäivän valaisee kirkkaasti, kirjoitti Film-o-holic-sivusto.
Tyttö sinä olet vuoti noin kaksi viikkoa ennen DVD-julkaisuaa nettiin, mikä oli ennen kuulumatonta tai ainakin harvinaista suomalaisessa viihdeteollisuudessa.

 Katso päivän tv-tarjonta ohjelmaoppaasta.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone