Vuonna 2012 valmistunut elokuva on Leo Tolstoin unohtumattoman klassikkoteoksen järkälemäinen elokuvatulkinta.
Tarina kertoo Anna Kareninan ja kreivi Vronskin kuumasta rakkaustarinasta tsaarinajan Pietarissa. Anna Kareninaa näyttelee elokuvassa Keira Knightley, ja hänen aviomiestä Aleksei Karenia Jude Law.
Elokuva voitti parhaan puvustuksen Oscar-palkinnon. Se oli ehdolla myös parhaasta musiikista, lavastuksesta ja kuvauksesta. Elokuva sai pääosin positiivisia arvosanoja.
Elokuvan on ohjannut arvostettu Joe Wright, jolle kyseessä on Keira Knightleyn kanssa kolmas yhteinen menestyselokuva Ylpeys ja ennakkoluulon ja Sovituksen jälkeen.
MTV3:n kriitikon Outi Heiskasen mielestä Wrightin tukinnan lopputulos on ihastuttavan poikkeuksellinen ja jopa hätkähdyttävä.
”Hätkähdyttävän elokuvasta tekee mm. draaman sijoittaminen kirjaimellisesti näyttämölle – teatterin lavalle, yhtälailla kulissien taakse ja niiden lomaan. Sivuosien rivinäyttelijät kääntävät kirjaimellisesti palttoonsa ja vaihtavat lennossa pikkuroolista toiseen. Ratkaisu toimii, vaikkei se täysin omaperäinen olekaan.”
Tolstoin romaani julkaistiin osissa vuosina 1875–1877. Siitä on tehty toistakymmentä elokuvaa ja tv-sarjaa. Romaanista on tehty lukuisia elokuvatulkintoja.




