Evakko – TV1
TV1:ssä nähdään perjantain iltapäivässä Unto Seppäsen romaaniin perustuva kuvaus Kannaksen asukkaista talvisodan aikaan.
Vuonna 1956 valmistunut sotadraama Evakko sai alkunsa Tuntemattoman sotilaan menestyksen innoittamana.
Tuntemattoman myötä monet elokuvien tuotantoyhtiöt yrittivät löytää kiinnostavia sota-aiheita. Ville Salminen ja Fennada-Filmi päätyivät Unto Seppäsen romaaniin Evakko, joka oli vuoden 1954 luetuimpia teoksia.
Salminen työskenteli käsikirjoituksen parissa melkein vuoden. Myös kuvaukset venyivät, sillä ohjaaja valmisteli samanaikaisesti toista elokuvaansa.
Evakko keräsi kiitosta ja ohjaaja piti sitä parhaimpana elokuvanaan.
”Vaikka elokuva nyt onkin tapahtumiltaan vain typistelmä itse romaanista, se sisältää tragedian ytimen, evakon katkeran kohtalon ammottavan syvyyden.” (Juha Nevalainen, Ilta-Sanomat)
”Ohjaaja on jo käsikirjoitusta laatiessaan suhtautunut kuvattavana olevaan aikaan lämpimästi. Filmin alun pateettisuus, jota voidaan perustella kuvatun ajan yleisellä paatoksella, ei kuitenkaan ole täysin tarkoituksenmukainen, koska myöhempi kerronta muuttuu koruttomaksi. (Risto Valkonen, Kauppalehti)
Elonetin mukaan Evakko-elokuvaa kuvattiin muun muassa Miehikkälässä, Nikkilän ja Kouvolan rautatieasemalla sekä Hauholla ja eri puolilla Helsinkiä.
Katso elokuvan traileri alta.




