Kultainen vasikka –
Vuonna 1961 valmistunut Kultainen vasikka perustuu Maria Jotunin näytelmään.
Komedia kertoo ahneudesta, joka voi sokaista kenet hyvänsä. Valokuvaaja Ahlroos (Toivo Mäkelä), hänen vaimonsa Katariina (Marja Korhonen) ja tytär Eedit (Aino Mantsas) ryhtyvät rikastumisen toivossa keinotteluun.
Naiset elokuvaohjaajina olivat vielä 1960-luvulla harvinaisia. Ohjaaja Ritva Arvelo oli kaikkien aikojen neljäs suomalainen naispuolinen elokuvaohjaaja. Hän jakoi aiempien kollegojensa kohtalon eikä hänen uransa jatkunut miesvaltaisella alalla. Kultainen vasikka jäi Arvelon ainoaksi elokuvaohjauksekseen, vaikka halua ja taitoakin uusiin ohjaustöihin olisi löytynyt.
Hän jatkoi näyttelemistä ja hänet nähtiin muun muassa Anssi Mänttärin elokuvissa Rakkauselokuva ja Näkemiin, hyvästi.
Aikalaisarvioissa Kultainen vasikka -elokuvaa kiiteltiin ja etenkin ohjausta kehuttiin persoonalliseksi. Kansan Uutisten Martti Savon näki kuitenkin, että kolmasosa filmiin jätetyistä vuoropuheista olisi voitu saman tien pyyhkiä pois.
”Näyttelijät olisivat siitä ehkä kärsineet menettäen heille teatterin palkeilla rakkaiksi tulleita vuorosanoja, mutta elokuva olisi voittanut”, Savo kirjoitti.
Kehuista huolimatta elokuva jäi tappiolliseksi. TV-ensi-illassa se oli vuonna 1968 saaden lähes 1,2 miljoonaa katsojaa.




