Tänään TV:ssä: Sorretun isännän tarina vetosi katsojiin – ”Suomalainen filmitaide on saavuttanut kauneimmat laakerinsa ”

Rantasuon raatajat TV1 maanantaina 31.08. klo 13:25

TV1:ssä maanantaina esitetettäväOrvo Saarikiven ohjaama ja Toivo Särkän käsikirjoittama draama Rantasuon raatajat (1942) on 1860-luvulle sijoittuva elokuva suota raivaavasta talonpojasta.

Hämeeseen sijoittuvassa elokuvassa Rantasuon nuori isäntä Taavetti (Eino Kaipainen) ei anna periksi, vaikka halla vie sadon, kiero metsäpäällikkö rahat ja epärehellinen vallesmanni vapauden.

Syytön Taavetti joutuu vankilaan ja velkainen Rantasuon tila joutuu vasaran alle. Sisukas suonraivaaja taistelee henkensä, rakkaidensa ja maansa puolesta. Elokuvassa naispääosaa näyttelee Ansa Ikonen.

Tuotantoyhtiö mainosti elokuvaa jylhin sanakääntein: Taavetti Rantasuo kasvaa filmissä suomalaisen miehen ruumiillistumaksi. Hän tuo mieleemme kaiken sen, mihin suomalainen mies tässä maassa on pystynyt ja pystyy”.

Elokuva keräsi kiitosta kriitikoilta:

”Suomalainen filmitaide on saavuttanut kauneimmat laakerinsa käsitellessään puhtaasti kansallisia aiheita. Paljon hyvää olemme aikaisemmin nähneet tältä alalta, mutta Rantasuon raatajat on – vilpittömästi sanoen – kuitenkin eräs kaikkein parhaita tätä laatua. On suorastaan ilahduttavaa, että monien sota-ajan aiheuttamien vaikeuksien keskellä meillä pystytään luomaan jotain Rautasuon raatajien veroista.”

Elokuvan pääosassa nähdään myös Ansa Ikonen.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone