Tänään TV:ssä: Karmean kauhujännärin taustalla on tosi tarina – videokameralla kuvattu elokuva tuotti kymmeniä miljoonia

Vuonna 2003 ensi-iltansa saanut Chris Kentisin ohjaama ja tuottama kauhujännäri Open Water kertoo pariskunnasta, joka joutuu selviytymään Australian Isolla valliriutalla, kun sukellusyritys unohtaa ottaa heidät mukaansa paluumatkalle.

Elokuva perustuu todelliseen tapaukseen. Tom ja Eileen Lonergan lähtivät vuonna 1998 kohtalokkaalle sukellusretkelle. He jäivät kahdestaan avomerelle, pelkät sukellusvarusteet yllään. Sanomattakin selvää, että tilanne oli painajaismainen.

Elokuva tehtiin minimaalisella 120 000 dollarin budjetilla, mutta tuottoa kertyi peräti 54 miljoonaa dollaria.  Chris Kentis ja hänen vaimonsa Laura Lau kuvasivat elokuvaa vuosia lähinnä vapaapäivinä ja viikonloppuisin.

 

Kuvauksissa käytettiin oikeita haita ja lopputuloksessa pyrittiin luomaan autenttinen. Säästösyistä elokuva kuvattiin digitaalisella videokameralla.

Kentis ohjasi ennen Open Wateria draamaelokuvan Grind. Myöhemmin on ollut hiljaista, sillä hän on ohjannut vain Silent House -nimisen pitkän elokuvan.

Ohjelmaopas tarjoaa tv-ohjelmien tiedot maksuttomilta kanavilta.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone