Bad Moms (K12) – HERO
Sunnuntaina HERO-kanavalla nähdään vuonna 2016 valmistunut Bad Moms, joka kertoo äitiyden haasteista komedianappula pohjassa. Mila Kunisin esittämä Amy Mitchell on kahden lapsen äiti, joka joutuu huolehtimaan myös työstään ja miehestään. Kun hän vaihtaa vapaalle, elämä muuttuu hauskemmaksi, mutta tuo myös haasteita.
Elokuvan ovat ohjanneet ja käsikirjoittaneet Jon Lucas ja Scott Moore, joiden kynästä lähti myös Kauhea kankkunen -hittikomedian kässäsi.
Muissa rooleissa nähdään Kathryn Hahn, Kristen Bell ja Christina Applegate.
Avausviikonloppunaan elokuva oli Yhdysvaltojen kolmanneksi katsotuin. Rotten Tomatoes -sivuston kävijöistä 62 prosenttia suosittelee elokuvaa.
Iltasanomien kriitikon Tarmo Poussun mielestä elokuvan ansiot ovat pitkälti kolmen päähenkilön välisissä sanailuissa ja heidän esittäjiensä oivallisessa tiimityössä.
”Bad Moms on äitiyden tabuja paikoin virkistävästi ravisteleva komedia, joka kuitenkin hampaattomalle nyky-Hollywoodille tyypillisesti silottelee kiireesti sen, mitä on hetkeä aiemmin sekoittanut. Sen sanomaksi jää lopulta ympäripyöreä toteamus, jonka mukaan kukaan äiti ei ole täydellinen – eikä sellaista pitäisi keltään odottaa”, Poussu kirjoitti IS:ssa.
Bad Moms valmistui Hollywood-elokuvaksi vaatimattomalla 20 miljoonan dollarin budjetilla. Elokuva keräsi lippukassoilta 186 miljoonaa dollaria, mitä voi pitää hyvänä tuloksena komediaelokuvalle.




