Keskiviikkona TV1:llä nähtävä Roland af Hällströmin vuonna 1951 ohjaama draamaelokuva Ylijäämänainen kertoo Stockmannin kassaneiti-Laurasta (Asta Backman) ja hänen nuoruuden rakastetustaan Lennartista (Tauno Palo).
Entiset lempiväiset tapaavat toisensa vuosia Toisen maailmansodan päättymisen jälkeen. Jälleennäkeminen on intohimoinen, mutta kohtalokas.
Elokuvan taustalla on maailmansodan jälkeinen tilanne, jossa useat naiset jäivät leskiksi ja heidän asemansa yhteiskunnassa muuttui.
Kiihkeän intohimodraaman yleisömenestys oli huono. Elokuva herätti kuitenkin pohdintaa naisen asemasta ja moraalisesta vapaudesta tehdä ja menetellä samoin kuin mieskin
Elokuva kuvattiin Helsingissä, muun muassa Linnunlaulun, Malmin lentoaseman alueella sekä Stockmannin tavararalossa.




