Tänään TV:ssä 80-luvun hittijännäri – naistähti saa edelleen palautetta: ”Ihmiset tulevat sanomaan: ”Kiitos, että pelastit avioliittoni!”

Jännäriklassikko Vaarallinen suhde esitetään TV5:llä tiistaina klo 21.00.

Adrian Lynen ohjaama jännityselokuva vuodelta 1987 kertoo aviomiehestä (Michael Douglas), joka pettää vaimoaan (Anne Archer) tuntemattoman naisen (Glenn Close) kanssa. Häiriintynyt nainen ei jätä perhettä rauhaan tullessaan torjutuksi yhden yön suhteen jälkeen.

Vaarallinen suhde oli ilmestymisvuonnaan Yhdysvaltain toiseksi tuottoisin elokuva. 14 miljoonalla dollarilla tuotettu elokuva toi 320 miljoonaa lipputuloja. Vaarallinen suhde sai kuusi Oscar-ehdokkuutta, muun muassa paras elokuva ja paras naispääosa (Close).

Glenn Closen rooli pörröpäisenä ja kostonhimoisena salarakkaana on jäänyt monen leffafanin mieleen. Closen mukaan ihmiset tulevat edelleen hänen luokseen sanomaan: ”Kiitos, pelastit avioliittoni!”

Elokuvasivusto IMDb:n mukaan Closella on yhä elokuvassa käyttämänsä veitsi roikkumassa keittiössään. Kuvaukset olivat hänelle ikimuistoiset. Close sai aivotärähdyksen kuvausten viimeisen otoksen aikana, kun hänen päänsä osui peiliin. Kun hänet kiidätettiin sairaalaan, hänen todettiin olevan muutamalla viikolla raskaana näyttelijätyttärestään Annie Starkesta.

Vaarallinen suhde on muodostunut jännityselokuvan pikkuklassikoksi. Alkujaan elokuva ei herättänyt kiinnostusta alalla; yli 20 ohjaajaa kieltäytyi tekemästä sitä.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone