Tänään TV:ssä: Historiallista Uuno-leffaa edelsi erikoinen tapahtuma, jossa käytettiin kirvestä

 

Sub esittää keskiviikkona vuonna 1981 valmistuneen komediaelokuvan Uuno Turhapuron Aviokriisi. Kyseessä on ensimmäinen värillinen Uuno-leffa ja kaikkiaan kuudes Turhapuro-filmi.

Tässä elokuvassa mukaan astui myös Kauppaneuvos Tuuran sihteerikkö, useissa Uuno-elokuvissa nähty Unelma Säleikkö, jota esitti Elli Castrén.

Elonet-sivuston mukaan Turhapuro-elokuvan syntyä edeksi tuottaja-käsikirjoittaja Spede Pasasen kehittelemä mielenilmaus vastalauseena elokuvasäätiölle, joka ei ollut myöntänyt elokuvalle rahoitustukea. Pasanen uhkasi tuhota koko varhaistuotantonsa kopiot ja negatiivit.

Pasanen pilkkoi kirveellä elokuviensa yhdet kopiot, joten tempaus oli vertauskuvallinen, ja monet pitivät sitä mainostemppuna.

Muiden Uuno-elokuvien tapaan kriitikot antoivat huonoja arvosanoja. Edes väri-ilmaisuun siirtyminen ei lämmittänyt kriitikoita.

Mutta kansa tykkäsi ja saapui sankoin joukoin teattereihin Elokuvateattereissa elokuva sai 452 656 katsojaa. Vuonna 1984 televisioensi-iltaa seurasi MTV-kanavalla peräti 1 500 000 katsojaa.

Elokuva esitettiin edellisen kerran televisiossa elokuussa 2019.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone