Tänään TV:ssä Bond-elokuva, joka jäi Indiana Jonesin jalkoihin USA:ssa – mukana vaativa stunt-temppu raskaalla ajoneuvolla

007 ja lupa tappaa (K16) – Nelonen Keskiviikkona 11.08. klo 21:00

Nelosella nähdään keskiviikkona 000 ja lupa tappaa, joka oli toinen Timothy Daltonin tähdittämä Bond-elokuva. Hän oli kuvausten aikoihin 42-vuotias.

Elokuvan budjetti oli noin 42 miljoonaa dollaria. Se menestyi etenkin Yhdysvalloissa melko huonosti ja syyksi luettiin kilpailu monen muun jättituotannon, kuten Batmanin ja Indiana Jones ja viimeinen ristiretki -elokuvan kanssa.

007 ja kuoleman katse sai maailmanlaajuisesti 156 miljoonaa dollaria, kun Indiana Jones kahmi lähes 500 miljoonaa taalaa. Elokuva oli viimeinen 007-seikkailu, joka julkaistiin kesällä. Tuotantoyhtiö huomasi, että muut elokuvat kahmivat liiaksi sen lipputuloja. Seuraava Bond-elokuva 007 ja kultainen silmä julkaistiin vasta kuusi vuotta myöhemmin ja sen tähtenä loisti Pierce Brosnan.

Elokuvassa Bondin ystävää, CIA-agentti Felix Leiteriä näytellyt David Hedison kuoli viime kuussa 92-vuotiaana,

Leffan nimikkokappaleen esittää Gladys Knight. Elokuvan musiikin loi vakiosäveltäjä John Barryn sijaan muun muassa Die Hard -elokuvien musiikista vastannut Michael Kamen.

Vuonna 1989 ilmestyneessä Bond-seikkailussa Bond onnistui väistämään tankkiautolla kohti ammuttua ohjusta.

Kuvausten aikoihin homma ei sujunut digitaalisilla erikoistehosteill,a vaan lähes viiden tonnin painoista säiliöautoa oli yksinkertaisesti ajettava ”kylkiluisua” toisen puolen renkaat ilmassa. Kohtauksessa stunttiajajana toimi Rémy Julienne. Katso kohtaus alta.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone