Tänään TV:ssä ylistetty rikoselokuva New Yorkin väkivallasta – floppasi silti karusti

Väkivallan vuosi (K16) – Yle Teema

Teemalla lauantaina esitettävä Väkivallan vuosi sijoittuu vuoteen 1981, joka rikoshistorian valossa oli New Yorkin rumin. Pahoinpitelyistä, korruptiosta, murhista ja ryöstöistä oli tullut arkipäivää, ja turvattomuuden tunne ylettyi kaikkiin yhteiskuntaluokkiin.

Vuonna 2014 valmistuneen toimintadraaman pääosissa ovat Oscar Isaac, Jessica Chastain ja Alessandro Nivola. Elokuvasta tuli taloudellinen floppi, kun 12 miljoonan tuotantokuluilla kertyi vain 10 miljoonaa dollaria lipputuloja.

Juttu jatkuu ilmoituksen alla.

Väkivallan vuosi sai lähes poikkeuksetta kiitettäviä arvosanoja kriitikoilta. Myös Rotten Tomatoesin kävijöistä peräti 90 prosenttia suosittelee sitä katsottavaksi.

Näin Mesta.netin kriitikko J.K. Silvennoinen kirjoitti elokuvasta.

Henkilöhahmovetoinen tarina ei toimisi ilman onnistunutta roolitusta ja hyviä näyttelijöitä. Inside Llewyn Davis ja Ex Machina osoittivat, että Isaac on sellainen, mutta vasta Väkivallan vuosi tuo esiin hänen karismansa. Miehen pistävässä katseessa ja voimakkaassa läsnäolossa on jotain samaa kuin nuorella Al Pacinolla.

Miljöössä on poikkeuksellisen vahva ajan ja paikan tuntu. Bradford Youngin kuvaus tallentaa kaupungin maaväreissä ja harmaansävyissä tuoden esiin talven pehmeässä valossa kylpevien ränsistyneiden teollisuusalueiden, parkkipaikkojen ja sivukatujen kauneuden. New York näyttää samaan aikaan autenttiselta että korostetun estetisoidulta.

Kuvastonsa lisäksi Väkivallan vuosi on myös tunnelmaltaan ja juonenkehittelyltään tyylikäs aikahyppy menneiden vuosikymmenten gangsterielokuviin, joissa jännitettä maltettiin kasvattaa hitaasti.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone