Tänään TV-ensi-illassa raisu supersankarileffa – sai yllättävän korkean ikärajan

Subilla nähdään keskiviikkona vuonna valmistunut Deadpool, joka kertoo ylimielisestä ja rahvaanomaisesta palkkasoturista ja supersankarista.

Ikonisimpien supesankareiden saatua omat elokuvansa, on valkokangasaikaa riittänyt myös vähemmän tunnetuille sarjakuvien naamiomiehille. Disneyn omistaman Marvel-kustantamon Fox-studiolle lisensoiman Deadpoolin polku omaan elävään kuvaan oli kuitenkin poikkeuksellisen mäkinen, ja Ryan Reynolds, Tim Miller sekä käsikirjoittajat Rhett Reese ja Paul Wernice joutuivat taistelemaan yli vuosikymmenen ennen kuin saivat unelmansa toteutettua.

58 miljoonalla dollarilla tuotetusta Deadpoolista tuli jättimenestys. Elokuva tuotti yli 780 miljoonaa taalaa ja se sai jatko-osan, jonka ensi-ilta oli toukokuussa 2018.

Deadpool sai ikärajakseen supersankarielokuvalle korkean K-16, mikä sarjakuvamaisen väkivallan vuoksi on ymmärrettävää. Samalla sen loputtomat navanalusvitsit ja suolikaasupurkaukset menettävät kuitenkin kohderyhmän, jonka palleaan ne iskisivät kaikkein voimallisimmin.

Yhdysvalloissa elokuva sai X-rated-luokituksen eli se kiellettiin alle 16-vuotiailta. Deadpoolista tulikin historian eniten tuottanein X-rated-leffa Yhdysvalloissa.

Katso muiden tv-ohjelmien tiedot ohjelmaoppaasta!

 

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone