Tänään TV:ssä kotimainen lätkäelokuva – pääosan esittäjä opetteli ”Jutin murretta”

Suomen jääkiekkomaajoukkue teki historiaa 7.5. 1995 voittamalla Ruotsin MM-finaalissa Tukholmassa 4-1.
Keskiviikkona TV5:llä nähtävä Aleksi Mäkelän ohjaama draamakomedia 95 kertoo Suomen jääkiekkomaajoukkueen matkasta kohti ensimmäistä jääkiekon A-maajoukkueen maailmanmestaruutta. Ja myös siitä, millainen vaikutus sillä oli kansakuntaamme lamavuosina.
 

95-elokuvan pääaiheena on voittoa juhlinut jääkiekkomaajoukkue ja historiallinen ratkaisupeli Tukholman Globenissa. Kokonaisuus on kuorutettu pienillä palasilla ja runsailla sivujuonteilla. Puherooleja on lähes sata, ja lisäksi elokuvassa vilahtaa lähes jokainen voittojoukkueessa pelannut Leijona-legenda.

Tuotantoyhtiö Yellow Film & TV järjesti elokuvaan avoimen koekuvaustilaisuuden jääkiekkotaitoisille miehille. Hirvonen on yksi harvoja elokuvan Leijona-tähtiä, joilla ei ole pitkää lätkätaustaa. Siksi elokuvaan pääsy oli hänelle iloinen yllätys.

Joel Hirvonen, 24, näyttelee elokuvassa Leijonien kapteenia Timo Jutilaa. Lovemilla– ja Päin seinää -elokuvista tuttu teatterikorkeakoulun opiskelija valittiin elokuvaan 800 hakijan joukosta,

”Näin casting-ilmoituksen koulussa ja iltapäivälehdissä. Olen erittäin innokas jääkiekon seuraaja ja harrastaja. Mietin, että olisi todella suuri kunnia päästä mukaan elokuvaan”, Hirvonen sanoi Mesta.netille elokuvan lehdistökiertueella.

95 oli osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmistoa. Elokuvan menestys ei vastannut odotuksia. Se sai teattereissa yhteensä 72 171 katsojaa.

edit klo 8.02

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone

Yksi kommentti

  1. On kyllä niin huono tekele, että aletaan lähestyä vaihetta missä se muuttuu hyväksi 😀

Kommentit suljettu.