Tänään televisiossa: Ylen osatuottama hätkähdyttävä animaatiodokumentti, joka kilvoitteli Oscarista

Waltz with Bashir tänään keskiviikkona Yle Teemalla kello 22.00.

Ari Folmanin ohjaama animaatiodokumentti Waltz with Bashir (2008) kertoo Libanonin sodasta ja vuonna 1982 tapahtuneesta Sabran ja Shatilan verilöylystä. Pakolaisleirillä surmattiin tuhansia ihmisiä.

Folman osallistui Israelin armeijassa Libanonin sotaretkeen 19-vuotiaana vuonna 1982. Nelikymmenvuotiaana mies hakeutui psykoterapiaan – hän ei muistanut tapahtumista enää mitään. Folman aloitti kokemustensa rekonstruoinnin ja ryhtyi puhumaan sodasta paitsi psykoterapeuttinsa myös silloisten ystäviensä ja armeijatovereidensa kanssa.

Lopputuloksena on vaikuttava teos muistamisesta, unista ja sodan traumoista.

Yleisradio oli yksi elokuvan osatuottajista.

Dokumentti oli ehdolla parhaaksi ulkomaisen elokuvan Oscarin saajaksi.

 

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone