Tänään TV:ssä 745 miljoonaa tuottanut supersankarielokuva – tässä muutama syy katsoa illan leffa

Suicide Squad (K12) – Sub tiistaina 1.09. klo 21:00

Maanantain Sub-leffana nähtävässä elokuvassa salainen valtion organisaatio rekrytoi kokoelman vangittuja superkonnia. Pääosissa nähdään Pääosissa: Margot Robbie, Jared Leto, Will Smith ja Joel Kinnaman.

DC Comicsin sarjakuvamaailmaan olennaisesti kuuluva Suicide Squad on alkujaan peräisin jo vuodelta 1959 mutta varsinaisen muotonsa ilkea antisankariporukka sai vuonna1987. Aikojen alussa Task Force X koostui tavallisista ihmisistä, joilla oli missiona pelastaa maailma. Tuoreempi Suicide Squad muodostui moninaisista  superrikollisista ja b-luokan pahiksista, jotka olivat hallituksen viimeinen keino asioiden ollessa tarpeesti pahasti vinossa. Suicide Squadin jäsenet olivat ”expendalbe”. Nimitys ’Itsemurahryhmä’ ei niinkään kuvannut porukan halua käydä mahdottomia haasteita vastaan – ryhmä oli monelle viimeinen pysäkki ja sitä haluttiin välttää kuin ruttoa.

Helmikuussa 2009 Warner Bros. ilmoitti sunnittelevansa aiheesta elokuvaa. Training day -elokuvan käsikirjoituksesta mainetta niittänyt David Ayer palkattiin ohjaajaksi ja käsikirjoittajaksi vuonna 2014. Samalla elokuvan näyttelijäkaartin henkilöllisyys alkoi hahmottua. Kuvaukset saatiin pääosin pakettiin elokuussa 2015.

Elokuvan näyttelijäkaartissa herätti heti huomiota supertähti Will Smithin pestaaminen palkkamurhaaja Deadshotin rooliin. Erityisesti Jared Leton esittämä Jokeri herätti heti kiinnostusta. Myös Margot Robbien esittämä Harley Quinn oli etukäteen mielenkiintoinen tapaus. Ensi-iltaa edeltävät trailerit lupailivat Jokerille suurta roolia mutta itse elokuvassa Jokeri jäi selkeästi taustalle, joka oli monelle DC Comics -fanille ilkeä pettymys.

Suicide Squadin menestys lippuluukuilla oli vaikuttavaa – 175 miljoonan dollarin budjetilla tahkottiin voittoa 745 miljoonaa dollaria. Kriitikoilta elokuva sai ristiriitaisen, paikoin tyrmäävän vastaanoton. Pätevä näyttelijäkaarti joutui selviytymään kompuroivan käsikirjoituksen ja ohueksi jäävien henkilöhahmojen keskellä. Epätasaisen ohjaustyön takaa löydettiin kuitenkin piristävä ripaus huumoria.

”DC Comics tries something different with Suicide Squad, an all-star collection of crime fighting villains—and the result is anything but super” (Rolling Stone)

”Suicide Squad is just bad. It’s ugly and boring”. (Vanity Fair)

”Suicide Squad kicks off with fizzy, punk-rock ferocity before turning flat and spiraling into familiar formula”. (Entertainment Weekly)

Kotimaisissa arvioissa Dome painottaa elokuvan haaskaavan Jared Leton Jokerin ja paljon muuta;

”Suicide Squad ei ylipäänsä solju eteenpäin luontevasti. Jo pelkkä elokuvan alku on möhkälemäinen, ja tarinalla kestää kohtuuttoman kauan lähteä kunnolla käyntiin”.

Episodin arviossa elokuva on lievä pettymys ja juoni saa osakseen kritiikkia;

”Kun elokuvan juoni perustuu siihen, ettei sitä olisi olemassa ilman keinotekoista lähtökohtaansa, on kokonaisuus pelkästään cooliksi väitetyn, lapsille sopivaksi leikatun sadismin leikkikenttää”.

Helsingin Sanomien arviossa elokuvan ylikorostetun kova asenne ei mennyt täysin läpi;

”Lopulta Suicide Squadin isoin vastustaja on sen oma itsevarmuus siitä, miten siisti ja rankka leffa se on. Kaikki ovat sikapahoja jätkiä joiden sikapahat teot ovat pääasiassa sitä, että he toistuvasti kertovat olevansa sikapahoja. Sitten tirautetaan herkkä kyynel perhettä muistellen”.

Aamulehden arviossa ollaan edellisen linjoilla;

”Suicide Squad on heikosti ohjattu ja tarkoituksellisen kolkko paraati naamioita ja meikkejä, asenteita ja väkivaltaa ja maailmalle haistattelevaa kreisibailaamisen fantasiatulkintaa, joka voisi toimia paremmin oopperana tai balettina”

Kuitenkin, elokuvaa ei ole tehty kriitikoille, kuten totesi myös ohjaaja Ayer. Mies vastasi Twitterissa elokuvan saamalle kovalle kritiikille; ”Kuolen mieluummin seisten kuin elän polvillani” ( Meksikon vallankumouksen johtohahmoa Emiliano Zapataa lainaten)

YleX listasi viisi syytä, miksi Suicide Squad kannattaa ehdottomasti katsoa;

  1. Suicide Squad tullaan muistamaan etenkin siitä, että se on ensimmäinen elokuva, joka kokoaa yhteen DC Comicsin antisankarit.
  2. Jokeri – Jared Leto on halunnut tehdä kaikkensa, jotta hän olisi täydellisen skitsofreninen Jokeri.
  3. Musiikki – elokuvan kliseiset musiikkivalinnat toimivat
  4.  Joel Kinnaman. Ruotsalainen House of Cards ja RoboCob-tähti Joel Kinnaman on matkalla huipulle.
  5. Jokeri ja Harley Quinn – Harley Quinnin ja Jokerin suhde on monimutkainen ja kiero. Elokuvassa näytetään ajoittain otoksia kaksikon yhteiselosta. Kuinka ihanaa heillä onkaan – he kun ovat aivan yhtä sekopäitä molemmat!

Artikkeli on julkaistu alunperin 12/2016.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone