Takavuosien poliisiklassikko julkaistaan tänään Yle Areenassa – kuvattiin väkivallan pelossa

50 vuotta vanha poliisielokuvien klassikko Yön kuumuudessa (In the Heat of the Night ladataan torstaina Yle Areenaan.

Vuonna 1967 ensi-iltansa saaneen elokuvan aihe oli niin arka, että sitä ei edes uskallettu filmata etelävaltioissa todellisen väkivallan pelossa.

Tarinassa etelävaltioissa sijaitsevan pikkukaupungin kadulta löytyy murhattu valkoinen mies. Poliisit etsivät käsiinsä tyypillisen epäillyn eli pidättävät ensimmäisen löytämänsä mustan irtolaisen.

Pääosissa nähdään Sidney Poitier ja Rod Steiger.

Ensi-ilta osui rakkauden ja rotumellakoiden kesään, Vietnamin sodan ja hippiliikkeen aikaan.

Yön kuumuudessa sai viisi Oscaria, muun muassa parhaan elokuvan ja käsikirjoituksen palkinnot. Menestys poiki kaksi jatko-osaa ja vielä 1980-luvun lopulla suositun tv-sarjan.

Yön kuumuudessa on katsottavissa Areenassa seitsemän päivää.

Lähde: Yle

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone