Susanna Laine lopettaa Puoli seitsemän -ohjelmassa: ”Työelämäni ihanimmat vuodet”

Ylen ajankohtaisohjelma Puoli seitsemän uudistuu. Susanna Laine ilmoitti syyskauden ensimmäisessä lähetyksessä jättävänsä jäähyväiset ohjelmalle lokakuun lopussa. Näin ollen juontajapari Mikko Kekäläinen saa rinnalleen uuden juontajan.

Yle TV1:n kestosuosikkeihin jo yli vuosikymmenen kuuluneen ohjelman uusi juontaja julkistetaan tiistaina 15.9.

Puoli seitsemässä kuusi vuotta mukana ollut Susanna Laine nähdään viimeistä kertaa ohjelman juontajana perjantaina 30.10. 

”Nämä vuodet Puoli seiskassa ovat olleet työelämäni ihanimmat ja antoisimmat vuodet. Olen nauttinut valtavasti ohjelman tekemisestä ja tämä on ollut enemmän kuin työpaikka. Tuntuu todella haastavalta jättää pesti, mutta nyt on oikea hetki jatkaa matkaa, Susanna kertoo Ylen tiedotteessa. Hän julkisti uutisen myös Instagramissa.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone