Sijaisnäyttelijä Olivia Jacksonin käsi on jouduttu amputoimaan, kertoo The Sun.
34-vuotias stunt-nainen loukkaantui syyskuussa Etelä-Afrikassa Resident Evil: Final Chapter -elokuvan kuvauksissa, kun hänen kätensä osui kamerapuomiin pieleen menneessä moottoripyörä-stuntissa.
Jackson on sijaisnäytellyt lukuisissa menestyselokuvissa, kuten Star Wars: The Force Awakens ja Mad Max: Fury Road.
”Minun vasen käsi on halvaantunut ja se joudutaan amputoimaan. Kasvoissani on kamalia arpia. Voi kunpa saisin vanhat kasvoni takaisin. Toisaalta olen onnellinen, että olen elossa”, Jackson kertoo The Sunille.
Onnettomuuden kerrotaan johtuneen kamerapuomin teknisestä viasta. 32-vuotiaan Jacksonin oli määrä sijaisnäytellä päätähti Milla Jovovichia tammikuussa 2017 ensi-iltansa saavassa elokuvassa.




