Supersuositun ja kehutun norjalaisen Skam -sarjan viimeinen jakso esitettiin kesäkuun lopulla.
Paitsi kotimaassaan, nuortensarja saavutti valtaisan suosion myös Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa. Realistisessa sarjassa seurattiin oslolaisten teinien elämää. Sarjaan tykästyivät myös aikuiset.
Skamin pariin voi vielä palata, sillä sarjan kaikki neljä tuotantokautta on katsottavissa Yle Areenasta. Kahden ensimmäisen kauden katsekuoikeus jatkuu 10. syyskuuta saakka. Kolmannen kauden jaksot ovat nähtävillä lokakuun puoliväliin asti. Neljäs kausi säilyy Yle Areenassa ensi vuoden puolelle saakka.

Skam jätti jälkeensä ikävän, mutta onneksi Yle Areenasta löytyy runsaasti korvikelääkettä, kuten ruotsalainen Ovikoodi. Sarjassa seurataan kahden 16-vuotiaan kaupunkilaistytön kesälomaa iloineen ja suruineen. Toinen tytöistä on kiltimpi ja toinen villimpi tapaus. Draamasarja (alkuperäiseltä nimeltään Portkod 1321) ensiesitettiin nettisarjana SVT Play -palvelussa vuonna 2012. Sarjasta tuli huippusuosittu ja sitä on verrattu Skamiin.
Ovikoodista on Yle Areenassa kaksi tuotantokautta.

Ylen ruotsinkieliselle Femille valmistunut 13-osainen sarja Leirille! (Sommarkollo

Skamin tapaan Norjasta on lähtöisin myös menestysreality Nofilterkin, jossa seurataan norjalaisia naisbloggaajia. Jokainen haluaa jakaa elämänsä muiden kanssa ja tavoitella mahdollisimman paljon lukijoista. Sarjassa seurataan heidän todellista arkeaan sosiaalisen median päivitysten toiselta puolen.
Kotimaassaan kehutusta sarjasta on Yle Areenassa kaksi kautta.

Osittain samoista lähtökohdista ponnistaa My Selfie Life (2016) -sarjaa, jossa seurataan kymmenen nuoren amerikkalaisen elämää heidän itsensä kuvaamana. Jokaisella on käynnissä jokin elämää mullistava käännekohta – iloinen tai suunnattoman surullinen. 22-minuuttisissa jaksoissa on aina yhden nuoren tarina.

Yle Areenan uudessa kesäsarjassa saksalaiset ongelmanuoret lähetetään mystiselle hevostilalle maaseudulle. Hevostilaan liittyy vanha kirous, joka nuorten on pakko ratkaista. Moni nuori löytää hevostilalta ystäviä ja uuden perheen.
Hevostilan salaisuus Yle Areenassa.
Yle Areena-sovellus löytyy Elisa Viihde -palvelun ohjelmakirjastosta.




