Sinéad O’Connor julkaisi karmivan itsemurhaviestin Facebookissa – "Hän saa hoitoa"

Irlantilainen poptähti Sinead O’Connor, 48, järkytti omaisiaan ja fanejaan julkaisemalla sunnuntaina Facebookissa itsemurhaviestin, jossa hän kertoi ”ottaneensa yliannostuksen jossain hotellissa”.

Hän kertoi, että pojan sairastuminen ja perheen kanssa käytävä oikeustaistelu ovat kuluttaneet hänen voimansa loppuun.

– Kaksi viimeisintä yötä viimeisteli minut. Olen ottanut yliannostuksen. Ei ole muuta tapaa saada kunnioitusta. En ole kotona. Olen hotellissa jossain päin Irlantia, toisella nimellä, O’Connor kirjoitti.

Irish Mirrorin mukaan laulaja löytyi puolitoista tuntia Facebook-päivityksen jälkeen ja hän on parhaillaan lääkäreiden hoidettavana.

O`Connorin julkaisema viesti oli pitkä ja riipaiseva.

Laulajalla on yli puoli miljoonaa Facebook-seuraajaa, joten alkuillasta julkastu viesti aiheutti laajan etsintäkampanjan. Viesti jaettiin fanien toimesta lukuisiin irlantilaisiin hotelleihin ja monet fanit soittivat poliisille.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun O`Connor uhkaa itsemurhalla sosiaalisessa mediassa. Vuonna 2011 hän vihjasi Twitterissä riistävänsä itseltään hengen.

O`Connorilla on neljä lasta, iältään 9 – 28-vuotiaita. Hän on naimisissa Barry Herridgen kanssa.

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone

  1. Jos haluaa tappaa ittensä IHAN OIKEESTI siitä ei huutele yhtään missään. Huomion ja sympatian hakunen mieleltään hyvin sairas ihminen. Toivottavasti saa apua…