Silta-sarjan tunnuskappaleen esittäjä Suomeen

Silta-televisiosarjan tunnuskappaleen esittäjänä tunnettu Choir Of Young Believers saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen. Tanskalaisyhtye esiintyy Helsingissä Kuudennella Linjalla perjantaina 22. huhtikuuta.
Yhtyeen vuonna 2008 julkaistun This Is For The White In Your Eye”-debyyttialbumin kappale Hollow Talk on monelle suomalaisellekin tuttu suositun ruotsalaistanskalaisen Silta-sarjan tunnusmusiikkina.
Silta nähdään TV1:llä torstaisin ja sunnuntaisin.
[youtube id=”Hollow Talk” width=”600″ height=”350″]
Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone