Seksirikossyytteistä vapautettu pop-legenda aikoo haastaa BBC:n oikeuteen

Brittiläinen pop-ikoni Sir Cliff Richard on vapautettu seksirikossyytteistä. Syyttäjän mukaan tutkinta on lopetettu näytön puutteen takia.

Neljä miestä syytti Richardia hyväksikäytöstä vuosien 1958 – 1983 välillä. 75-vuotiasta laulajaa ei pidätetty tutkinnan aikana.

Syytteiden mentyä nurin Richard ilmoitti Daily Mailille aikovansa haastaa oikeuteen Britannian yleisradioyhtiö BBC:n. Hänen mukaan BBC kuvasi laittomasti hänen kotiinsa tehtyä ratsiaa.

BBC:n kameraryhmä oli paikalla, kun laulajan Sunningdalessa sijaitsevaan kotiin tehtiin iso poliisiratsia vuonna 2014.

BBC esitti tiistaina anteeksipyynnön siitä, että ”vuosikymmeniä esiintyjänä parrasvaloissa paistatellut laulaja on joutunut kärsimään”. Yhtiö totesi myös, että sen tehtävänä on raportoida yleisesti kiinnostavista asioista.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone