Sekaisin Miriamista -tähti Miriam Rivera on kuollut 38-vuotiaana

Meksikolainen mallikaunotar ja tv-julkkis Miriam Rivera on kuollut 38-vuotiaana. The Sun kertoo, että Rivera löytyi kuolleena kotoaan Meksikosta 5. helmikuuta, mutta tieto poismenosta tuli julkisuuteen vasta perjantaina.

Viranomaisten mukaan Rivera löydettiin hirttäytyneensä ”epäselvissä olosuhteissa”. Hänen aviomiehensä Daniel Cuervo kertoo Daily Mailille, että hänen oli tarkoitus kuljettaa vaimonsa ruumis Yhdysvaltoihin kuolinsyytutkimukseen, mutta ruumis ehdittiin tuhkata vastoin hänen tahtoaan Meksikossa. Näin ollen virallinen kuolinsyy jää selvittättä.

Cuervon mukaan Rivera soitti hänelle kuolemaa edeltävänä päivänä ja kertoi oksentaneensa verta.

Kuvankaunis Riviera tuli tunnetuksi vuonna 2004 Sekaisin Miriamista realitysarjasta, jossa kuusi miestä kilpaili hänen suosiostaa. Sky1:n tuottaman sarjan lopussa Miriam paljasti miehille olevansa transseksuaalinen.

Monet pitivät ohjelmaa yhtenä kaikkien aikojen julmimmista tv-huijauksista. Rivera sai ohjelman jälkeen useita tappouhkauksia. Hän osallistui myös Australian Big Brother -ohjelmaan. Hän teki vapaaehtoistyötä ihmiskaupan kitkemiseksi Meksikossa.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone