Se mieletön remppa -elokuva on noussut alkusyksyn vuokratuimmaksi elokuvaksi Suomessa. Taneli Mustosen ohjaama komedia on ykkösenä muun muassa Elisa Viihteen, Viaplayn ja Filmtownin vuokraamoissa.
Sami Hedbergin ja Kiti Kokkosen tähdittämä komedia kertoo avioparista, joka remontoi vanhaa taloa ja yrittää saada samalla lasta. Luvassa on painajainen.
Se mieletön remppa perustuu vuonna 2018 ensi-iltansa saaneeseen norjalaiseen Norske byggeklosser -elokuvaan, joka on puolestaan uudelleenfilmatisointi vuoden 1972 samannimisestä elokuvasta.
Ohjaaja Taneli Mustonen kertoo saaneensa elokuvaan idean Texasissa South by Southwest -filmifestivaaleilla, kun hän oli esittelemässä Bodom-elokuvaansa. Siellä hän tapasi norjalaisia kollegoitaan, jotka kertoivat innoisaan tuottamastaan Norske Byggeklosser -elokuvasta.
Se mieletön remppa kuvattiin Virossa ja Suomessa kesällä 2019
Juttu jatkuu…

Elokuvassa remontoitava talo sijaitsee Etelä-Virossa Viljandissa noin160 kilometrin päässä Tallinnasta.
Suomessa talokohtausten kuvauspaikaksi valikoitui Vihti. Mustosen mukaan elokuvaan haettiin aitoa suomalaista taloa, joka olisi moottoritien varrella sopivan matkan päässä Helsingistä.
”Löysimme myös juuri oikeanlaisen alkuperäisessä kunnossa olevan talon Nummelasta, jota etsimme pitkään, selvitti elokuvan ohjaaja Taneli Mustonen kertoi Vihdin Uutisille.
Kiti Kokkonen puolestaan kertoi remontoineensa uusinta kotiaan, joten hänellä oli kokemusta remppaamisesta myös henkilökohtaisesti.
Kuvauksissa oli noin 60 hengen kuvausryhmä sekä 20 avustajaa, joita tarvittiin muun muassa pihajuhlaa kuvatessa.
Se mieletön remppa -elokuvan ensi-iltaa vietettiin 19. helmikuuta 2020. Elokuva sai kriitikoilta huonoja arvosanoja, mutta yleisö viihtyi elokuvan parissa. Elokuva keräsi teattereihin 175 000 katsojaa.
Elokuvan voi ostaa Elisa Viihde Vuokraamosta.




