Sampo Kaulanen teki jälleen uuden aluevaltauksen

Ylläksellä sijaitsevan Jounin Kaupan arkea päästään seuraamaan somesta 28.11 alkaen.

Lähes reaaliajassa esitettävää sarjaa tehdään aluksi kymmenen jaksoa. Jatkossa ohjelmaa saatetaan esittää koko hiihtokauden ajan.

– Tämä on ensimmäinen kerta kun vastaavaa omakustanne tuotosta tehdään Suomessa. Mielummin olen junan ensimmäisessä vaunussa menossa kuin viimeisessä. Maailma muuttuu kauheaa vauhtia ympärillä ja mainonnassa on keksittävä uusia juttuja koko ajan. Jounin Kaupan someseuraajia on jo yli 400 000 joten pohja on hyvä, Sampo Kaulanen kertoo Jounin Kaupan tiedotteessa.

Jounin Kauppa voitti viime vuonna SomeAwards -palkinnon

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone