Maikkarin Salatut elämät -sarjassa eletään jälleen hengästyttäviä vaiheita. Paula Sievinen (Johanna Nurmimaa) on jo pitkään ollut koomassa ja ”kummitellut” läheisilleen. Jiri (Mikko Parikka) on tuskaillut tyttärensä vakavan sydänvaivan kanssa. Mutta kummitteleva Paula antaa Jirille hurjan idean – Paulan sydän Jirin tyttärelle!
Salatut elämät -sarjan nettisivuilla Mikko Parikka on kommentoinut tuoretta juonenkäännettä, koko asia on Jirille liian suuri käsiteltäväksi.
– Jiri ei oikein pysty käsittelemään näin isoa asiaa. Hänelle annettiin idea ulkopuolelta, Parikka kommentoi Paulan haamun esittämää sydämenvaihtoa.
Paulan aviomies Lasse (Timo Jurkka) elättelee yhä toiveita vaimonsa heräämisestä ja luvassa onkin vaikeaa moraalista pohdintaa. Parikka toteaa ymmärtävänsä molempia osapuolia mutta olevansa tietenkin Jirin puolella. ”Mutta olisihan minun vaikeaa tehdä roolia, jos en olisi hahmoni puolella tai uskoisi siihen”.
Parikka on juuri tullut isäksi ”oikeassa elämässä” ja Parikka myöntääkin isän roolin olevan mieluinen Salatuissa elämissä.
– Olen tykännyt kaikista käänteistä, joita Jirille on kirjoitettu, mutta tämä on ollut erityisen mieluisa. Se on ollut uusi, iso haaste.
(MTV3)




