Basisti Anders Iwers ja rumpali Anders Jivarp ovat jättäneet ruotsalaisen death metal -yhtye Dark Tranquillityn. Asiasta kertoo Blabbermouth.net.
Iwers on vuonna 1989 perustetun yhtyeen alkuperäisjäsen, Jivarp oli mukana vuodesta 2016.
Bändi kertoi asiasta sosiaalisessa mediassa. Eron syitä ei viestissä puitu sen tarkemmin. Yhtyeen tiedonannon mukaan ”ajat ovat muuttuneet”.
”Viimeiset puolitoista vuotta on ollut haastavaa aikaa ja meillä kaikilla on ollut aikaa miettiä päätöksiämme ja motiivejamme eri elämän osa-alueilla… Anders Jivarp ja Anders Iwers ovat päättäneet keskittyä muihin asioihin, eivätkä he ole enää osa bändiä”, viestissä todettiin.
Maaliskuussa 2020 myös perustajajäsen Niklas Sundin ilmoitti jättävänsä yhtyeen. Syyksi hän kertoi kyllätymisen kiertue-elämään.
Dark Tranquillity on In Flamesin ohella yksi tunnetuimmista Göteborg-soundin edustajista. Yhtye on julkaissut kaksitoista, joista viimeisin (Moment) julkaistiin viime vuonna.




