Ohjaaja: Jaume Collet-Serra. Pääosissa: Liam Neeson, Joel Kinnaman, Ed Harris, Common, Bruce McGill, Genesis Rodriguez, Vincent D’Onofrio. 1h 54 min. K-16.
Run All Night on jo kolmas Jaume Collet-Serran ohjaama ja Liam Neesonin tähdittämä toimintapainotteinen elokuva, minkä vuoksi se maistuu tutulta mutta sentään edeltäjiään Unknownia (2011) ja Non-Stopia (2014) paremmalta.
Neeson esittää Jimmy ”Haudankaivaja” Conlonia, parhaat vuotensa ohittanutta palkkatappajaa, joka viettää päivät ryypäten ja yöt uhreistaan painajaisia nähden. Arjen kaavamaisuus rikkoutuu, kun hän joutuu ampumaan entisen pomonsa ja ainoan ystävänsä (Ed Harris) pojan ja valitsemaan rikollisen perheensä ja biologisen jälkikasvunsa välillä.
Neeson tekee nykyään roolin väkivaltaisena antisankarina, jonka parta on ajamatta ja ulkotakki kauhtunut sekä menneisyys synkkä ja nykyisyys pilalla, suunnilleen yhtä usein kuin Solar Films tuottaa uuden Vares-elokuvan. Vaihtuvista ohjaajista ja käsikirjoittajista huolimatta Neeson-toiminnat muuntuvat ajan myötä tajunnassa toisiinsa yhteydessä oleviksi jatko-osiksi, joiden kantavana filosofisena opetuksena on, ettei Neesonin näköiselle miehelle kannata ryppyillä.
Run All Night voisikin olla jatkoa vuoden 2014 elokuvalle Tanssi haudoilla, johon sitä yhdistää pääosanesittäjän lisäksi pessimistinen ihmiskuva, synkkä kuvasto sekä keskeisessä osassa oleva musta poika.
Miljöönä toimii tutuista maamerkeistään riisuttu, ikäistään vanhemman ja huonovointisemman näköiseksi maskeerattu New York. Kamera liikkuu pimeässä ja sateisessa kaupungissa vapaasti ja materian läpi sukellellen kuin olisi aineeton. Myös takaa-ajokohtauksissa hyödynnetään kaupunkitilaa keskimääräistä paremmin.
Elokuva noudattaa Non-Stopista tuttua tiivistä aikarajausta, jossa tapahtumien determinististä luonnetta alleviivaa niiden ennalta määrätty päätepiste. Ensimmäisen puoliskon aikana vaikutelmaa reaaliaikaisuudesta tuottavat taustalla vilahtelevat tv-pätkät New York Rangersin ja New Jerseyn Devilsin välisestä ottelusta, jonka selostajana kuulostaisi toimivan itse J. K. Simmons. Ajallisen tiiviyden vaikutelma katoaa kuitenkin elokuvan edetessä, mikä nostaa tarinan kliseisyyden ja tavanomaisuuden entistä korostetummin esiin.
Lopulta Run All Nigh on jälleen vain yksi elokuva, joka ratsastaa Neesonin toimintatähteydellä ja karismalla luottaen siihen, että ne tuovat yksi-ilmeiseen rooliin ja tusinatrilleriin syvyyttä. Ja tuovathan ne, mutta eivät riittävästi.
J. K. SILVENNOINEN
