Rolling Stones -yhtyeen rumpali Charlie Watts ei voi osallistua syksyn USA -kiertueelle, Blabbermouth.net kertoo.
Yhtyeen tiedottajan mukaan lääkäri on määräänyt Wattsille parin viikon mittaisen sairausloman, jonka aikana hänen on levätä ja toipua kuntoon. Rumpalin terveydentilasta ei kerrota tarkempaa tietoa.
”No Filter” -kiertueen on määrä alkaa 26. syyskuuta St. Louisissa. 80-vuotiaan Watts on nimennyt tuuraajakseen ystävänsä Steve Jordanin.
”Kerrankin ajoitukseni on ollut hieman pielessä”, Watts veistelee yhtyeen julkaisemassa tiedotteessa.
”Työskentelen kovasti saadakseni itseni täysin kuntoon, mutta olen tänään hyväksynyt asiantuntijoiden arvion, että toipuminen kestää jonkin aikaa”, Watts jatkaa.
Hän on soittanut Rollareissa vuodesta 1963 lähtien.




