Yhdysvaltalaisen rock-artisti Kid Rockin henkilökohtainen avustaja Michael Sacha, 30, menehtyi maanantain vastaisena yönä tapahtuneessa mönkijäonnettomuudessa Nasvillessä, kertoo Fox17.com.
Sacha nähtiin viimeisen kerran elossa puolenyön aikaan, kun hän kyyditsi kaksi Kid Rockin vierasta taksitolpalle. Kid Rock havaitsi avustajansa puuttumisen vasta maanantaiaamuna ja lähti etsimään häntä. Hän löysi ruumiin tien pientareelta hänen omalta tontiltaan.
Poliisi selvittää oliko alkoholilla osuutta onnettomuuteen.
”Hän oli perheenjäsenemme ja yksi hienoimmista nuorista miehistä, jonka kanssa olen saanut kunnian työskennellä. Olimme ystäviä”, murtunut Kid Rock kirjoittaa sosiaalisessa mediassa.




