Remu Aaltonen tapaa radio-ohjelmassa veljensä murhan tunnustaneen Lauri ”Late” Johanssonin

Hurriganes-legenda Henry ”Remu” Aaltonen tapaa Radio Dein Ex-Criminals -ohjelmassa veljensä Jari Aaltosen murhan tunnustaneen Lauri ”Late” Johanssonin, joka vapautui kesäkuun alussa lopullisesti Naarajärven vankilasta viimeisen koevapausjakson päätyttyä.

Tapaaminen ei ole ensimmäinen., sillä Johansson kertoo ohjelmassa Remun käyneen katsomassa häntä vankilassa lukuisia kertoja kahdeksantoista vankeusrangaistuksessa vietetyn vuoden aikana.

”Mutsi sanoo aina, että olen liian lälly. Ei saisi olla liian kiltti, mutta eihän vanha koira opi enää istumaan. Ajattelen, että pitkässä juoksussa kaikki tulee kuitenkin takaisin jossain vaiheessa”, toteaa Remu juhannuksen jälkeisenä tiistaina lähetettävässä Ex-Criminals -ohjelmassa.

Muusikko on vuosien varrella ollut itsekin virkavallan kanssa tekemisissä useita kertoja. Ensimmäisen ehdottoman vankeustuomionsa Remu kärsi Sörnäisten vankilassa vain 16-vuotiaana.

”Muistan, kuinka ensimmäisessä kuulustelussa kysyttiin ammattia. Sanoin, että ”muusikko”. No ne kytät kyllä nauroivat sitä silloin. Eivät naura enää.”

Remu paljastaa Radio Deissä tutustuneensa Late Johanssoniin ensimmäinen kerran juuri Sörnäisten vankilassa.

”Meillä oli Henryn kanssa hyvä yhteys Sörkassa, ja ollaan sen jälkeen koko ajan pidetty yhteyttä. Remu on tiukka jätkä, kertoo Johansson isännöimässään Ex-Criminals -ohjelmassa.

Jari Aaltonen surmattiin ampumalla vuonna 1998. Radiossa Remu suhtautuu armollisesti veljensä surmanneeseen Johanssoniin.

”Jos juo pirun kusta eli viinaa, voi alkaa tapahtua ihan mitä vaan. Vanhoilla kavereilla on yhtäkkiä veitset kädessä ja ne alkavat leikkiä merirosvoja – tappelemaan keskenään.”

Hurriganes-legenda avaa Ex-Criminals -ohjelmassa käsityksiään vankilaelämän ja musiikin lisäksi suomalaisen yhteiskunnan nykytilasta.

”Kun alat kadulla tekemään gallupkyselyä, niin kukaan ei tiedä edes kymmentä käskyä. Sen takia tämä koko länsimainen kulttuuri on hukassa. Koko länsimainen kulttuuri on saatanan vallassa.”

Ex-Criminals -ohjelma Radio Deissä tiistaina 23.6. kello 22.05. Uusinta keskiviikkona 24.6. kello 16.05.

Kuva: Oskar Vilkevuori

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone