Queen-rumpali Roger Taylor on kyllästynyt esittämään ja kuulemaan yhtyeensä suurinta hittiä Bohemian Rhapsodya.
Kappale palkittiin hiljattain Q Awards-tapahtumassa Classic Single -palkinnolla. Taylor kertoo toivoneensa, että palkinnon olisi voittanut David Bowien kanssa levytetty Under Pressure.
– Kun kappaleen video alkoi pyöriä palkintoseremoniassa, ajettelin, että herran jestas, älkää näyttäkö sitä kokonaan, koska nämä ihmiset ovat nähneet sen ainakin tuhat kertaa. Se on kuin taustakangas, hän kertoi Q-lehdelle.
Bohemian Rhapsody julkaistiin Queenin vuonna 1975 ilmestyneellä A Night at the Opera labumilla. Kappaleesta tuli Queenin ensimmäinen listaykkönen ja suurin singlemenestys.
Ilta-Sanomien tietojen mukaan tietojen mukaan Queen esiintyy ensi kesnänä Suomessa solistinaan Adam Lambert.
[youtube id=”fJ9rUzIMcZQ” width=”600″ height=”350″]





Me ollaan kyllästytty tähän rumpaliin eikä vain jakseta kuunella Adam Lambertia.
Roger Meddows Taylor on hyvä rumpali, sitä ei kannata ollenkaan kyseenalaistaa. Mutta Queen oli Queen vain silloin, kun tehtiin albumit Queen II, Sheer Heart Attack ja A Night at the Opera. Nämä kolme ovat se merkittävä musiikillinen anti tältä loistavalta porukalta. Joka ikinen huippu muusikkoja, myös Meddows Taylor. Tuosta Lambertista en tiedä yhtään mitään, koska olen syntynyt vuonna 58…