Provinssin perjantaita juhlittiin yli 28 000 ihmisen voimin, mikä on festivaalin historian suurin perjantaikävijämäärä.
Provinssi näyttää löytäneen tasapainon perinteisemmän rockfestivaalin ja nuoremmalle sukupolvelle suunnattujen ajankohtaisten nimien kiikkerällä laudalla. Jonkinlainen sukupolvien yhdistäjä oli myös festivaalille sujuvasti solahtanut Ville Valo & Agents, jonka yhdistelmän ainutkertaisuus oli nostanut yhtyeen oikeutetusti festivaalin päälavalle. Aika, paikka ja sää oli täydellinen Villen herkästi tulkitsemille ikivihreille. Sellainen taatusti kehkeytyy myös keikan alkupuolella kuullusta Orpolapsi Kiurusta, joka tekee oivasti kunniaa Rauli Badding Somerjoelle. Suurin yleisön sytyttäjä oli Ikkunaprinsessa, jonka provinssikansa lauloi mukana alusta loppuun. Keikan lopuksi kuultu HIM-pastissi When Love And Death Embrace jätti miellyttävän aurinkoisen olon, mikä sinänsä on ironista, mutta toisaalta sopii hyvin Ville Valon myhäilevään olemukseen.
Juttu jatkuu…
Jos Rauli Badding Somerjoki pitää vuodesta toiseen hallussaan Suomen soitetuimpien biisien valtikkaa, päälavalla Agentsin jälkeen kuultu Apulanta taitaa hallita Provinssin esiintymisennätystä. Tämän vuoden esiintyminen oli yhtyeen kuudestoista, eikä se ainakaan yleisömeren perusteella taida jäädä viimeiseksi. Apulanta on siitä harvinainen yhtye, että se pystyy soittamaan täysmittaisen keikan siten, että jokaisen biisin alussa voi todeta: ”Hei, tää on se hitti!” Kun kelit vielä suosivat, yhdistelmä oli Apulannalle kuin syöttö lapaan, mitä se ei jättänyt käyttämättä. Apulannan keikan aikana festivaalin hurjan kävijämäärän ensimmäistä kertaa todella tunsi, kun alue muutui laulavaksi ja hyppiväksi massaksi. Ihailtavaa on myös Apulannan kameleonttimainen kyky suodattaa vaikutteita oman filtterinsä läpi ja tehdä niistä Apulantaa. Toisella kitaristilla, DJ:llä ja taustanauhoilla vahvistettua kokoonpanoa seuratessa helposti unohtuu, miten punkahtavista lähtökohdista yhtye on aikoinaan ponnistanut.
Suomalaisille progemetallin ystäville perjantain parasta antia oli brittiläinen Haken, joka uuden Vektor-albuminsa myötä on raivannut tietään tyylilajin eturiviin. Hyvin bändin tekninen metalli taipui myös Provinssissa. Haken taisi olla Agentsien lisäksi päivän toinen bändi, jonka settiin mahtui pitkä instrumentaalibiisi. Vahva instrumentaali vain alleviivasi mielipidettäni, että bändin laulaja kaipaisi hieman nyansseja ja väriä tulkintaansa.
Hip hopin uranuurtajaan ja suurnimi Cypress Hillin jäsenistöä asteli Provinssin päälavalle toista kertaa peräkkäin, sillä viime vuonna samalla paikalla esiintyi superryhmä Prophets Of Rage. Varsinaiset jäsenet kuitenkin odotuttivat itseeän, ja setti alkoi DJ Mix Master Miken yleisöä lämmittelevällä osuudella. Viilenevän illan jäykistämät jäsenet vertyivät vasta itse pääjehujen astellessa lavalle. Silti päivän bändeistä Cypress Hill kaipaisi ehkä eniten intiimimpää tilaa.
Juttu jatkuu…
Jos vuosituhannen vaihteessa ihmisiä pompituttaneen nu metallin kärkikastista pitäisi nimetä eniten genren nousuun ja erityisesti tuhoon vaikuttanut yhtye, se olisi päälavalla viimeisenä soittanut Limp Bizkit. Paluuta tekevä yhtye oli todellinen villi hevonen, eikä Fred Durstin johtaman yhtyeen vastaanottoa härmäläisten keskuudessa ollut etukäteen helpppa arvioida. Los Angelesista 24 tuntia tänne ”in the middle of f*****g nowhere” matkustanut yhtye aloittikin keikkansa sillä yhden riffin toistolla ja yleisön huudatuksella, minkä useat muut yhtyeen toteuttavat vasta keikan loppupuolella. Varmistettuaan, että suomalaiset ymmärtävät englantia ja kehuttuaan vilpittömän oloisesti ympäristöä ja saamaansa vastaanottoa, keikka pääsi vihdoin alkamaan. My Generation, Rollin’, Break Stuff ja Nookie saivat yleisön villiintymään, eikä varsin punaniskamaisen miehen maineessa ollut Fred Durst ollut lainkaan maineensa veroinen. Liekö vuodet pehmentäneet muutakin kuin jäsenistön fyysistä olemusta, mutta bändi oli kovin kohtelias suomalaisia kohtaan. Bändi jopa pyyteli anteeksi presidenttiään ja toivotti hänelle My Way (or highway).
Bändin rennon olemuksen kääntöpuoli oli, että soittoa ei parhaalla tahdollakaan voinut kutsua tiukaksi, soundit sakkasivat ja bändi piti pitkiä suvantoja biisien välillä.
Keikan kohokohdaksi muodostui Full Nelson, jonka aikana yleisöstä nostettiin melkoinen velikulta laulamaan Fred Durstin kaveriksi. Suomalainen heilui kuin vanha tekijä lavalle heitetyt rintsikat päällään ja oli vaarassa jättää bändin varjoonsa. Keikan lopussa kuullun Behind Blue Eyesin aikana Fred Durst sai laittaa mikrofonin syhjään ja kuunnella laulun yleisön esittämänä. Viimeistään Mission Impossible -pastissi Take A Look Aroundin aikana oli selvää, että Apulanta taitaa olla uudella ep:llään taas ajan hermoilla: Make Nu Metal Great Again, Fred Durst kuuntelee.
Katso festarikuvia alta.
Teksti: Tomi Asuintupa, kuvat Provinssi
