Presidentti Obama julkaisi muistokirjoituksen Star Trek -legendalle

Näyttelijä Leonard Nimoy menehtyi keuhkoahtaumatautiin kotonaan Bel Airissa, Los Angelesissa perjantaina. Mesta.netin uutinen.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama on myös esittänyt suruvalittelunsa Star Trekin Mr. Spockina parhaiten tunnetun näyttelijän poismenon johdosta. Obama kertoo saaneensa mahdollisuuden tavata Nimoy vuonna 2007. Hän muistelee tapaamista lämpimin sanoin.

– Pitkään ennen kuin nörttiys oli coolia, siellä oli Leonard Nimoy. Leonard oli elinikäinen rakastaja ja humanisti, tieteiden tutkija, jonka lahjakkuus kumpusi koko hänen elinaikansa. Ja tietenkin Leonard oli Spock. Rauhallinen, suurikorvainen ja maltillinen hahmo, jolla oli otimistinen näkemys ihmiskunnan tulevaisuudesta, Obama kirjoittaa.

Obama kertoo lopuksi ottavansa osaa yhteiseen suruun Nimoyn läheisten, ystävien ja fanien kanssa.

Lähde: Wenn.

 

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterEmail this to someone