The Sun -lehden mukaan One Direction -yhtyeen Louis Tomlinson turmeli hotellihuoneen kostean illan päätteeksi Newcastlessa Englannissa tiistaina.
One Direction konsertoi tällä viikolla kolmesti Metro Radio Arenassa. Popparin kerrotaan piipahtaneen maanantaisen konsertin jälkeen Digital-yökerhossa muiden One Direction -jäsenten kanssa. Tomlinson suunnisti valomerkin jälkeen jatkoille Malmaison-nimiseen hotelliin. Kyseessä ei ollut yhtyeen oma hotelli.
Hotellin turvamiehet hälytettiin aamuneljältä huoneeseen, jossa Tomlinson vietti jatkoja. Kun turvamiehet saapuivat paikalle, Tomlinsonin kerrotaan ampaisseen pakoon viinapullo ja vaatteet mukanaan. Huoneessa todettiin mittavia vahinkoja.
23-vuotiaasta Tomlinsonista tulee lähiaikoina isä. Hänen on-off tyttöystävänsä Briana Jungwirth on viidennellä kuulla raskaana. Laulaja on kertonut olevansa innoissaan tulevasta isyydestään.




