Elokuva-alan Oscar-palkinnot jaettiin varhan aamulla Suomen aikaa Los Angelesissa.
Parhaan elokuvan Oscar-palkinnon sai eteläkorealainen trilleri Parasite. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun ei-englanninkielinen elokuva saa kyseisen palkinnon.
Aiemmin ranskalaiselokuva The Artist on voittanut parhaan elokuvan Oscarin, mutta kyseessä oli mykkäelokuva.
Parasiten ohjaaja Bong Joon-ho sai parhaan ohjaajan Oscarin. Lisäksi elokuva palkittiin parhaan kansainvälisen elokuvan ja alkuperäiskäsikirjoituksen Oscar-palkinnoilla.
Bong Joon-ho kiitti palkintopuheessaan esikuviaan Martin Scorsesea ja Quentin Tarantinoa.
Parhaan naispääosan Oscarin voitti Renee Zellweger elokuvasta Judy. Parhaan miespääosan palkinnon sai puolestaan Joaquin Phoenix elokuvasta Joker.
Brad Pitt voitti uransa ensimmäisen Oscarin saadessaan miessivuosan pystin roolistaan elokuvassa Once Upon a Time in Hollywood. Naissivuosan Oscarin sai Laura Dern elokuvasta Marriage Story,
Lista voittajista löytyy Oscar-gaalan sivuilta.




